Flunssaa, sadetta ja reissuja

Viimeiset kolme-neljä viikkoa flunssa ja minä olemme olleet erottomattomat kaverukset. Ystävyyttämme on lähentänyt erityisesti piirre nimeltä ”järjetön yskä”. Mahdollisesti ystävyys on syventynyt bronkiitiksi eli keuhkoputkentulehdukseksi. En voi tästä kuitenkaan olla 100 prosenttisen varma, koska en ole marssinut lääkärille erottamaan meidän parivaljakkoamme. Jos olisin Suomessa, olisin jo marssinut YTHS:lle valittamaan hieman rasittavaa ystävääni. Belgiassa ei kuitenkaan ole samanlaista systeemiä yliopisto-opiskelijoille ja olenkin joutunut pähkäilemään todenteolla mihin ihmeeseen sitä pitäisi mennä, jos tarve vaatii. Koulun puolelta sanotaan, että on ”pakollista” rekisteröityä johonkin monista terveysalan vakuutusyhtiöistä, mikäli haluaa hyödyntää terveyspuolen palveluita. Kuitenkin matkavakuutukseni korvaa kaiken tämänkaltaisen toiminnan. En siis ihan ole päässyt jyvälle miten tämä nyt ihan aikuisten oikeesti menee. Mutta koska flunssa alkaa vihdoinkin ottamaan hieman pesäeroa suhteestamme, en taida joutua tätä lääkäriongelmaa vielä ratkaisemaan.

Ilmasto on ollut täällä Brysselissä erittäin sateinen ja tuulinen viimeiset parisen viikkoa. Netistä kaivamani tiedon mukaan Belgiassa sataa yli 200 päivää vuodessa eli sateenvarjolle on todella käyttöä. Lisäksi kengät, jotka pitävät vettä ovat pakolliset. Ne ovat seuraavat ostoslistallani, sillä olen kulkenut pari päivää hyvin märissä kengissä :D Lämpötila täällä ei laske kovin alhaiseksi edes talvella. Pahimmillaan kylmimpinä päivinä laskee lämpötila pariin miinusasteeseen ja lunta saattaa tulla parina päivänä vuodessa.

Sateesta ja flunssasta huolimatta on myös hauskoja asioita koettu. Parisen viikkoa sitten kävimme Erasmus-reissulla kaupungissa nimeltä Leuven. Kaupunki sijaitsee Belgian keskiosassa ja se kuuluu Flanderin alueeseen. Kaupungissa toimii Leuvenin katolinen yliopisto, joka on kooltaa hyvin iso. Hienon näköinen pikkukaupunki.

Leuven Town Hall

Viime viikonloppuna olin tyttöjen kanssa päiväreissulla Antwerpenissä. Kaupungista löytyy vaikka kuinka paljon nähtävää ja shoppailtavaa. Kiersimme rankasta sateesta huolimatta katsomassa nähtävyyksiä ja kävimme myös muotimuseossa, joka oli kylläkin hieman pettymys. Täytyy tehdä vielä ehdottomasti uusintareissu tuonne, sillä nähtävää jäi vielä paljon =)

Centraal Station

Hieman kummallista muotia muotimuseossa :D

Olemme päässeet kokemaan myös paikalliset sitsit, joita kutsutaan täällä nimeltä Cantus. Cantus-sitsit ovat hyvin vanha perinne flaamilaisessa opiskelijakulttuurissa ja alun perin puhekielenä toimi latina. Seremonimestareina toimii ”senior”, joka johtaa iltaa ja ”cantor”, joka on illan viihdyttäjä. Sitseillä juodaan ainoastaan kaljaa ja hyvin paljon. Käytössä on myös punishmentit, johon kuuluu aina lisää kaljanjuontia. Lisäksi sitseillä oli paljon leikkejä, jotka myös yllättäen sisältävät kaljanjuontia. Yhtäläisyyksiä suomalaisiin sitseihin oli hyvin paljon, mutta muutaman jutun voisinkin rantauttaa suomalaisiin sitseihin mukanani ;)

Tärkeitä lausahduksia sitseiltä:

”Ad fundum” = meaning, drink your glass to the bottom. Finish it at once!

”Prosit” = cheers!

Kävimme eilen jalkapallo-ottelussa, jossa vastakkain taistelivat Anderlecht (kotijoukkue) ja Westerlo. Anderlecht voitti odotetusti 2-0. (Olimme siis luonnollisesti Anderlechtin puolella)

Jalkapallo-ottelu alkamassa

- Tulppu

Kielitaidon kartuttaminen koulunpenkillä

Jokaisen yliopisto-opiskelijan päätä enemmän tai vähemmän vaivaava kokonaisuus tutkinnossa on tunnetusti kieliopinnot. Ei varmasti niinkään sen vuoksi, että kukaan pitäisi kielitaitoa epäolennaisena, vaan lähinnä sen vuoksi, että pakollisten opintopisteiden saaminen on tehty turhauttavan hankalaksi. Vanhan kunnon Neuvostoliiton kanssa byrokraattisessa ketteryydessään ja joustavuudessaan kilpaileva Kielipalvelut (ent. Kielikeskus) on varmasti ottanut paikkansa jokaisen valmistuneen opiskelijan sydämessä.

Kysymykseni kuuluu: Onko Kielipalveluiden todisteltava tarpeellisuuttaan istuttamalla opiskelijoita tunnilla, kun vastaavan kielitaidon voi hankkia muutakin kautta itselleen paremmin sopivalla tavalla? Jos yliopisto muuten pystyy mukautumaan järkeviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatapoihin, niin miksi Kielipalvelut ei siihen kykene? Eikö tarkoitus kuitenkin ole, että opiskelijalla valmistuessaan on riittävän kattavat, riittävän laadukkaat tiedot ja taidot siitä aiheesta, jota hän on opiskellut?

Myönnetään nyt tässä vaiheessa, että itse olen aina suosinut ”learning by doing”-menetelmiä ”learning by learning”-metodien sijaan. Siksi saatan olla sitä mieltä, että käytännössä opittu kielitaito hakkaa luokkahuoneessa opitut, väkisin ulkoa opetellut epäkäytännölliset lauseenpätkät 10-0. On toki huomioitava, että tämä ei pidä paikkansa kaikkien kohdalla, mutta väitän silti, että moni opiskelija jakaa ajatukseni tehokkaista oppimismetodeista tässä asiassa.

Itse olen aina ollut järkyttävän huono kielien opiskelija. Englantia oppii nyt muutenkin, ruåtsin keskiarvoni oli lukion jälkeen muistaakseni 4,8 ja ranskaa jaksoin ahkerana maailmankansalaiskandidaattina opiskella viidenneltä luokalta aina lukioon asti, kunnes liika valinnanvapaus tuhosi senkin. Kyse ei kuitenkaan ole ikinä kohdallani ollut siitä, ettenkö pitäisi kielitaitoa tärkeänä asiana. Auktoriteetteja vastahakoisesti suhtautuvana olin vaan sitä mieltä, että pystyn hankkimaan vastaavat tai paremmat taidot muuta kautta. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen edelleen tismalleen samaa mieltä: antakaa ihmisen oppia parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan hän täyttää osaamisvaatimukset!

Laskujeni mukaan olen nyt oleskellut Brysselissä 38 päivää. Tänä aikana yhdeksän vuotta sitten lopettamani ja sen jälkeen käyttämättömänä ollut ranskan kielen ”taito” on hankittu takaisin istumatta tuntiakaan sitä opiskelemassa (kyllä, Belgiassa puhutaan ranskaa). Myönnän, että se ei olisi ollut mahdollista ilman, että perusteet olisi joskus opeteltu, mutta jos en tänne tullessani muistanut, miten ostaa-verbi taivutetaan, niin sanoin lähtötason silloin olevan noin nolla. Olisinko pystynyt tähän istumalla luokkahuoneessa istumalla? En tiedä, mutta luultavasti en. Vietän täällä vielä reilut 100 päivää, joten oletan ranskan kielen taitoni kehittyvän edelleen. Samoin englannin kielen osaamiseni on opiskelun ja muiden vaihto-oppilaiden kanssa kommunikoinnin ansiosta lähes palannut sille tasolle, jonka saavutin työskennellessäni Yhdysvalloissa.

Kysymys: Kuinka monta opintopistettä kieliopintoja minulla on mahdollisuus saada tästä ”kielikurssista”? Vastaus on KOLME. Ja nekin pisteet myöntää avarakatseisuudessaan kauppatieteellinen tiedekunta vieraalla kielellä opiskelusta. Kielipalveluiden kontribuutio: zero pjoang!

En ole mikään asiantuntija, mutta olisin kuitenkin sitä mieltä, että jotain voisi tehdä toisin..

yt: niitti

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

P.S. LUTssa suoritettavaan tutkintoon on mahdollista sisällyttää 10 opintopistettä työharjoittelua, käytännön oppimista. Toimisiko sama mahdollisesti Kielipalveluiden kohdalla?

Lomalaisesta paikalliseksi

Mitä suomalainen yleensä tekee, kun kaipaa pientä irtiottoa arjesta? Vetää pienet kekkulit on varmaan aika turvallinen veikkaus. Tai jos oikein haluaa repäistä, niin kerätään kasaan poika/tyttöporukka ja lähdetään vaikka Turkkiin tai Las Palmasiin ”kulttuurilomalle”, tutustumaan uuteen kaupunkiin tai jopa golfaamaan. No eihän siinä mitään, on ihan reilua ja kohtuullista, että elämä ei koko ajan ole sitä tasaisen paksua puurtamista ja että hyödyntää mahdollisuuden kiertää muutakin kun sitä tuttua tahkoa.

No mitäpä lomalla sitten tehdään? Ollaan koko ajan pienessä kekkulissa on varmaan aika turvallinen veikkaus. Jos mukana on perhettä tai tyttö/poikaystävä, niin kierretään totta kai vesipuistot lasten iloksi sekä kaikki mahdolliset kylän kaupat naisten mieliksi. Miesväki taas suosii paikallisiin oluisiin tutustumista ja rantakohteiden tarkkailua. Lähtökohtaisesti suomalainen on kuitenkin lomallaan koko ajan enemmän tai vähemmän päissään, syö joka ilta siinä rantabulevardilla ylihintaista hampurilaista tai ”paikallista perinneruokaa” ja viikon jälkeen kotiin palattuaan kärsii krapulasta ja järkyttävästä kahden tunnin aikaerosta ainakin seuraavat neljä päivää.

Kuulostaako tutulta? Ei se mitään, been there done that. Yllä kuvattu ilmiö nostaa päätään aina, kun menet kaupunkiin, jossa et vakituisesti asu. On kyseessä sitten matka Helsingistä Turkuun tai viikko Vegasissa poikaporukalla (jälkimmäisen reissun kuulostaessa jopa hauskalta).

Mutta mitä tehdä, kun tuossa kohdemaassa tai –kaupungissa pitäisi asua seuraavat viisi kuukautta? Miten tuosta AH niin ihanasta loma-moodista vaihdetaan sujuvasti kaupungin asukkaaksi ja jätetään shit-faced-moodi tyylikkäästi turistien hoidettavaksi? Itse yritän parhaillani juuri tätä!

On myönnettävä, että opiskelijan arki ei aina vastaa työtä tekevän ihmisen elämän menoa. Ja toisaalta ei ole yhtä oikeaa tapaa integroitua uuteen yhteisöön ja ympäristöön. Ja kun on tiedossa, että pysyvyys omalla kohdallani tarkoittaa viittä kuukautta, niin ”act like a local” ei aina ole päällimmäisenä mielessä. Väittäisin kuitenkin, että pyrkimällä aborginaaliin elämäntyyliin saa oleskelustaan huomattavasti enemmän irti ja kotiin palattuaan ymmärtää huomattavasti paremmin kahden eri kulttuurin välisiä eroja; miksi tietyt asiat ovat kuten ne ovat.

Muutamana päivä sitten sain ystäviltäni kummastuneita katseita, kun kerroin että en ole ensimmäisen kolmen viikon aikana juurikaan kiertänyt paikallisia nähtävyyksiä tai käynyt tutustumassa joka ikiseen pikkukylään Brysselin lähistöllä. Sen sijaan olen kuluttanut aikaani lähinnä kävelemällä ympäriinsä, elvyttänyt vähäistä ranskan kielen osaamistani, istunut kahviloissa, syönyt paljon patonkia, juonut jonkin verran erilaisia oluita ja ihan vaan ottanut rennosti. Jos olisin Belgiassa kaksi viikkoa, niin luultavasti olisin käyttänyt aikani eri tavalla. Toki nähtyään kaiken ”pakollisen” heti alkuun voi sen jälkeen keskittyä olennaiseen, mutta kuten todettu voi asiat tehdä monella tavalla. Mielestäni kuitenkin mahdollisimman nopea tutustuminen paikallisten elintapoihin, tavalla tai toisella, on parempi tapa, kun kahden kuukauden känni nähtävyyksiä kierrellessä.

Miten paikalliset sitten elävät? Tuntuu, että kaikki tapahtuu todella hitaasti. En mielestäni ole mikään säheltäjä, mutta välillä meinaa hermo mennä, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Oluen juonti on jonkinlainen koko kansan harrastus ja sitä tehdään koko ajan, aamusta iltaan. Toisaalta tällä tarjonnalla olisi synti tehdä jotain muuta. Kauppojen aikaisten sulkemisaikojen vuoksi kaupungilla liikkuu koko päivän paljon ihmisiä, mutta kahdeksan jälkeen vain baarien lähettyvillä on ihmisiä. Ihmiset puhuvat tuntemattomille (jopa epäilyttävän näköisille ulkomaalaisille, eli minulle) ilman pakokauhun omaista tarvetta paeta paikalta. Belgiassa syödään hyvin, mutta lounaana yleisin vaihtoehto on täytetty patonki. Hyvännäköisiä vaatteita ei näköjään ole tapana käyttää.

Integroituminen on lähtökohtaisesti aina hyvä juttu, oli kyse sitten uudesta elinympäristöstä tai baarituttavuudesta. Pintapuolinen lääppiminen antaa käsityksen siitä mitä on tarjolla, mutta kun oikein yrittää ymmärtää ja sopeutua, niin kokemuksista saa yleensä paljon enemmän irti.

-Ari