perjantai 24. syyskuuta 2010

Lisää ensifiiliksiä


Voisin sanoa, että olen viihtynyt Brysselissä erinomaisesti. Koti-ikävää (jotai ei vielä ole ilmennyt pahemmin) helpottaa se, että salkkarit näkee netistä. Kyllä seuraan tuota surkeaa sarjaa, myönnetään :D Ainoa mitä olen tähän mennessä kaivannut on rehellinen Valion rasvaton maito. Mikäli paha koti-ikävä yllättää löytyy Brysselistä Belgian suomalainen merimieskirkko, joka myy kaikkea mahdollista suomalaista ruokaa. Vielä tuolla ei ole tullut käytyä, mutta ehdottomasti sinne mennään.

Tämän viikon maanantaina alkoi koulu tervetuliaispäivällä Erasmus-opiskelijoille, jossa saatiin iso kasa hyödyllistä materiaalia ja infoa tulevasta. Ohjelma jatkui HUB-buddyn opastuksella ympäri Brysseliä harjoittaen ns. "suunnistusta". Maanantai-iltana oli tutustumisilta, josta Arin kanssa myöhästyimme, koska päivällä tiedotettiin sen alkuajankohta väärin. No, kerkesimme kuitenkin koululle juomaan ilmaista skumppaa. Loppuilta vietettiin paikallisessa Delirium Cafe-baarissa, josta saa yli 2000 kaljavaihtoehtoa. Jopa minä joka en kaljasta erityisemmin pidä olen oppinut niitä juomaan. Oma ehdoton suosikkini on paikallien kirsikkaolut, joka on todella hyvää.

Welcome Day Erasmus-opiskelijoille
Delirium Cafe, mahtava paikka


Tiistaina alkoikin jo heti luennot eli orientaatiopäivät olivat vain yhden päivän mittaiset. Keskiviikkona pääsimme tutustumaan paikallisen oppaan opastuksella Brysseliin ja kiertelimme katuja nähden kivoja ravintoloita ja kauppoja. Illalla olisi vielä ollut opiskelijabileet baarissa, mutta olimme niin väsyneitä, että skippasimme nämä himinät kokonaan. Vanhukset halusi nukkumaan :D

Huomioita kaupungista on tämän reilu viikon aikana tullut paljon. Esimerkiksi mukulakiviä on joka paikassa eli korkkarit eivät ole paras jalkine kävellä. Lisäksi kaksi kertaa viikossa kadut täyttyvät valko-sinisistä roskapusseista, mikä aluksi ihmetytti hieman. Mutta tämä on normaalikäytäntö. Yritykset ja osa asukkaista saa laittaa roskapussit kadulle ja roskakuskit keräilevät ne iltamyöhään. Yleisesti voin sanoa, että kaupunki on roskaisempi verrattuna Suomeen. Olen myös huomannut, että autoillessa tööttäily on yleistä. Jos olet liian hidas tai olet hieman toisen tiellä töötätään estottomasti.

Paikallisten englannin kielen taito on erittäin hyvää. Ongelmia kielimuurin kanssa on tullut harvoin tänä aikana. Ainoastaan kerran olen joutunut toimimaan viittomakielellä ostaessani hiustenkuivaajaa. Yleisesti ottaen ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Olen huomannut, että suomalaiset nimet ovat haastavia sekä paikallisille että vaihtareille. Nimen saa toistaa moneen otteeseen :D

Vaihtareiden kielitaito vaihtelee hyvin laidasta laitaan. Espanjalaisia vaihtareita on yllätys yllätys paljon ja he ovat tapansa mukaan muotoutuneet isoksi ryhmäksi ja kommunikointi on heidän kanssaan hieman haastavaa. Vaihtareita on muistaakseni yhteensä 130 henkeä ja he ovat ympäri Eurooppaa. Vaihtarit ovat hyvin nuoria, joten ikäkriisi puskee taas pintaan :D

Itselleni vaikeuksia tuottaa paikkojen nimien muistaminen varsinkin jos ne kerrotaan ranskaksi. Hollantia tai flaamia ymmärrän paljon helpommin, syinä, että kirjoitusasu näissä on selkeämpi ja ne pohjautuu hieman saksan kieleen.

Kurssisysteemi eroaa ainakin meidän koulussamme (HUB) sen verran, että kurssit kestävät aina vähintään kahden jakson verran ja tentit sijoittuvat näiden jälkeen. Opetus kestää siis joulukuun puoliväliin saakka ja kaikki tentit ovat tammikuun aikana. Läsnäolopakkoa luennoilla ei juurikaan ole, mutta luennoilla tehdään paljon harjoituksia, jotka vaikuttavat arvosanaan. Näin ei kotiläksyjä juurikaan tule, mikä toisaalta on ihan kiva juttu.

Koska en osaa kuin muutaman sanan ranskaa päätin ottaa yhden ranskan kurssin. Ranskan alkeet –kurssi kestää koko syksyn, josta ei kylläkään saa opintopisteitä, mutta koen että jotain hyötyä tuosta varmasti tulee olemaan. Olen ikäni opiskellut saksan kieltä, mutta ei pari ranskan oppituntia pahaa tee.

Shoppailumahdollisuudet ovat Brysselissä erittäin hyvät. Kauppoja on paljon ja tämän hetken suosikkini on Neuve straat, josta löytyy ihania kauppoja. Löytyy niin tuttuja turvallisia, joita löytyy Suomesta, mutta myös ennestään tuntemattomia putiikkeja. Olen kyennyt vielä tähän mennessä hillitsemään pahinta shoppailijaani, mutta pelkään että kohta se repeää. Yritän ajatella, että rahaa tulisi olla vielä muutaman kuukauden päästä ja matkustelua olisi kiva harrastaa.

Tänään istutaan porukalla iltaa hyvän ruoan parissa ja huomenna matkataan Osteniin Belgian rannikolle =) Reissun järjestää paikallinen ESN HUB eli paikallinen Erasmus student network.

-Tuuli

torstai 23. syyskuuta 2010

Ensifiiliksiä


Ah Yes!

Tämä on muuten kautta aikain ensimmäinen blogikirjoitukseni :) Monesti olen ajatellut kirjoittavani ajatuksiani kaikkien luettavaksi, mutta nyt kun pitäisi kirjoittaa, niin pää tuntuu kumman tyhjältä.. Tuntuu siltä, että tietystä aiheesta suoltaa tekstiä kuinka paljon, mutta yleistä läpinää on kovin vaikea kirjoittaa.  Lieneekö kovinkin yleistä?

Ensimmäinen viikko Brysselissä ja Belgiassa on nyt takana ja opinnotkin on saatu tänään virallisesti aloitettua (otetaan tarkempaa insightia tähän aiheeseen, kunhan jonkinlainen tuntuma on saavutettu). Aika on vierähtänyt pääasiassa hankkiessa kaikenlaista tilpehööriä säädyllistä asumista varten ja pintapuolisesti paikkoihin tutustuen. Vaikka aikaa ei vielä ole juurikaan kulunut, niin jo nyt fiilis on sellainen, että tulen viihtymään Brysselissä erinomaisesti!

Asunto löytyi siis yliopiston avustama todella kivuttomasti paikallisen opiskelija-asuntolan ylimmästä kerroksesta, osoitteesta Rue Van Orley 14, 1000 Bruxelles. Koska odotuksia asunnon laadusta ei juuri ollut niin ei ensimmäinen silmäys tarjonnut juurikaan pettymyksiä tai valtavia ilonkiljahduksia. Tilaa on ihan mukavasti ja yhteiskeittiökin löytyy heti käytävän toiselta puolelta, joten eiköhän tässä hengissä selvitä helmikuuhun asti. Muut vaihto-opiskelijat ovat hiljalleen valuneet kuluneen viikon aikana paikalle ja silmiin pistävää on ollut, että lähes kaikki ovat naisia! Yritän tulla toimeen parhaani mukaan..

Listataan vielä nopeasti ensi fiilikset kaupungista:

Paljon ihmisiä. Vaikka väkiluku metropolialueella on ”vain” 1,8 miljoonaa, niin kaduilla tuntuu kokoajan olevan porukkaa, aamusta iltaan. Eräs paikallinen sanoi itsekin ihmettelevänsä asiaa ja ilmaisi asian ”people just get out there and do nothing”. Omasta mielestäni tämä on ehdoton plussa, joka tuo kaupunkikuvaan mukavaa säpinää ja vilskettä.
Kahvilakulttuuri. Joka kulmassa tuntuu olevan jonkinlainen kuppila/kapakka/pubi ja väki ehtii istumaan kahvilla tai kaljalla kellonajasta riippumatta. Myös iso plussa!

Sekava kaupunkikeskusta. Kuka valopää sai joskus päähänsä kaavoittaa keskustan ilman minkäänlaista logiikkaa?? Nyt pikkukujilla pyöriminen tuntuu siltä, että se on helpompaa pienessä laitamyötäisessä (tosin silloin ei ole niin väliä, mihin joutuu). Toisaalta keskustan alue on sen verran pieni, että mahdollisuus todella eksyä on aika minimaalinen.

Kaikkea kaikille. Jo nyt on huomannut, että tämä kylä pitää sisällään vaikka mitä, jos vaan vähän viitsii nähdä vaivaa. Monikaan instanssi tai häppenkinki ei pidä itsestään suurta melua, vaan ne on vaan tiedettävä. Tähän mennessä pienellä vaivalla ja kyselyllä on löytynyt mm. punaisten lyhtyjen alue (kyllä, myös Brysselissä on sellainen) elektrobileitä jokilaivassa, alkuperäinen ranskiskoju, kaupungin virallisesti halvin tuoppi ja paljon muuta.

Etsivä löytää ja tekevälle sattuu, näitä lauseita aion itse noudattaa orjallisesti!

Ja loppuun vielä nopea hintavertailu:
·      Ruoka: about saman hintaista, kun Suomessa, niin ravintolassa kun kaupassakin.
·      Alkoholi: pääasiassa halvempaa, halvimmillaan 0,30 euroa pullo.
·      Tupakka: samanhintaista.
·      Julkinen liikenne: 1,7 eur/2 eur per tiketti kaupunkiliikenteessä. Muuten matkustaminen halpaa kun saippua!
·      Vaatteet: suattaapi olla edullisempaa, ainakin tarjontaa tuntuu olevan enemmän.

-Ari

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Vajaa viikko lähtöön

Vajaan viikon päästä kaksikko Tulppu ja Niitti suuntaavat nokkansa kohti Brysseliä viideksi kuukaudeksi harjoittamaan vaihto-opiskelua.  Tämä blogi kertoo tuosta ajasta kommentoiden ja raportoiden kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä ei niin vakavalla otteella. Blogikirjoitusvuorot jakaantuvat tasan ja minä Tulppu sain kunnian hoitaa ekan kirjoituksen.

Vaihto-ohjelma on Erasmus ja koulu johon lähdemme ”opiskelemaan” on HUB eli Hogeschool Universiteit Brussel. Arille vaihto  on pakollinen ja minä lähden mukaan ihan huvin ja viihteen vuoksi =)

Koska blogin pidolle on myös virallinen syy (Erasmus-raha otetaan takaisin, jos ei palauta matkaraporttia tai pidä blogia ja sisällytä siihen tiettyjä asioita) niin tässä nyt sitten sitä virallista asiaa.

Itse yliopistosta on jäänyt hyvä ensivaikutelma kiittäen aktiivista kv-koordinaattoria, joka on ystävällisesti pitänyt meidät ajan tasalla kaikesta tulevasta. Tulemme saamaan oman HUB-buddyn eli paikallisen tuutorin ohjeistamaan meidät alkuun.

Asunto hoitui yllättävän helposti, kun koulumme koordinoi asuntoja vaihtareille. Otimme asunnon ilomielin vastaan, koska tämä säästi paljon vaivaa asunnon etsinnältä. Kyseessä on paikallinen opiskelija-asuntoja tarjoava Quertin Latin. Ainoa miinus tässä helppoudessa on se, että kyseessä on asuntola ja valtava huoneemme tulee olemaan 28 neliötä, sekä keittiö on yhteinen muiden asukkien kanssa. Positiivisena puolena on, että tapaapahan muita opiskelijoita helpommin. Huoneemme hinta on kohtuu korkea, mutta paketti sisältää netin, veden ja sähkön.

Kurssivalintoja oli mukava tehdä, koska valinnanvaraa oli paljon ja opetusta löytyy englanniksi paljon. Kurssien opintopistemäärä on Suomeen verrattuna vähäinen, mutta vaaditut 15 opintopistettä pitäisi tulla täyteen.

Reissulta Ari on raportoinut odottavansa pubissa istumista ja ranskalaisia perunoita ja minä matkustelua, shoppailua, ihmisiä, kansainvälistymistä ja kaikkea mahdollista muuta. Seuraava kirjoitus tulee tapahtumaan Brysselistä käsin ja tulee olemaan Ari-palleroisen käsialaa  eli odotettavissa varmasti hyvin erilainen ja tajunnanräjäyttävä kirjoitus ;) 

-Tulppu